keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Marraskuun tapahtumia

Älkää peljästykö, en ala tapailemaan enkä suoraan kopioimaan kotimaisen pop/rock yhtyeen tunnetuksi tekemää keskikaljakuppilahittiä. Tarkoitus on vain tarkastella, että mitähän sitä taas oikein tulikaan tehtyä (ihan kuin tätä blogia joku lukisi...)

Marraskuu 2016 oli tähän astisen sijoitushistoriani aktiivisin kuukausi, kaikkiaan 12 ostotapahtumaa, neljä Nordnetin superrahastoa, EUNL & IS3N ETF:t, Helsingin pörssin osakkeista Nordea ja Telia sekä kahden eri kampanjan aikana ostetut ameriikan osakkeet AT&T, JCPenney ja Pfizer jota tosin ostin vain yhden osakkeen kun sattuisopivasti jäämään dollaritilille sen verran ylimääräistä. Myös yksi myynti osui kohdalle, kun joku puhalsi ilmaa Outotec nimisen yrityksen arvopaperiin ja sai sen näyttämään houkuttelevalta joidenkin silmissä ja pääsin eroon pienellä voitolla.

Nordeaa ostin osinkotuotto mielessä, sääli vain, että ison kuopan aikana olin tietämätön kesälomailija ja täten myöhästyin ja pääsin mukaan vasta nousuun 9,8x euron tienoilla. Telia niin ikään osinkotuottonsa puolesta ikäänkuin vain livahti salkkuun.

USA osakkeista AT&T oli itselle ainakin aivan suora osinkokoneen osto kun taas JCPenney oli hieman hätiköidysti päätetty osto, tiesin kyllä vaikeuksista ja negatiivisesta tuloskehityksestä mutta myöskin tuoreehkon johdon aikaansaamista säästöistä jonka ansiosta päädyin lopulliseen päätökseen. Taitaa kyllä olla hetkeen ainoa vähittäiskauppaan liittyvä osakkeeni, sen verran tuulista on ollut käppyrän kulku kuvaajalla. Dollarin vahvistuminen viime aikoina on kuitenkin avittanut jopa Pfizerin salkussa plussan puolelle (ostin sitä pienen erän aiemmin tänä vuonna).

Salkun tuotto marraskuulta oli +2,67%

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava aloitus, josta on syytä jatkaa.
    Lisäsin blogisi blogirullaan eli seurantaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitosta vaan kovasti. Hieman harvakseltaan tulee edes mieleen kirjoitella tänne, mutta eiköhän tämä tästä.

    VastaaPoista